Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Päijät-hämessä syntynyt ja näköjään pysynytkin. Asun maaseudulla pienessä jatkuvaa remonttia kaipaavassa mökissä koiran ja kissan kanssa. Olen ollut yrittäjänä mutta palannut kokin hommiin alkuperäiseen ammattiini.

Kategoria: koira

Koirani Elmo

Nyt ollaan tässä päivässä. Murheet ja suru jääneet kauas taakse.

Uusi koira on tuonut taas taloon elämää ja turvaa yksin asuvalle naiselle. Asun maaseudulla pienessä ” mummon mökissä” jonka pihapiiriin kuuluu minun mielestäni koira.  Se on samalla myös talon vahti, töissä tai poissa ollessani.  Toisaalta koira sitoo valtavasti. On aina kiirehdittävä kotiin suoraan töistä päästämään eläin tarpeilleen, ei voi jäädä maleksimaan kahvilaan tms,…vaan ensin on käytävä kotona, koska koira on ollut jo yksin pitkän päivän. Voi sitä riemua kun emäntä palaa kotiin. Riemu on yhtä rajua olinko ollut poissa vain kaksi tuntia vai koko työpäivän. On kiva katsoa miten saa toisessa aikaiseksi tuollaisen reaktion, eiväthän ihmiset riemastu koskaan noin toisen nähdessään tai toisen kotiin palatessa. Ihan hyvin voisivat ottaa koirista mallia. Miltä se tuntuisi kun puoliso, asuinkumppani tai elämänkumppani näyttäisi noin tunteensa, kun toinen palaa kotiin. Olisiko se kovin teennäistä, eikä ihminen käyttäydy niin.

Nyt koiraani Elmoon:

Hän on niin suuremmoinen persoona. Tottelevainen ja kiltti.

Kun päätin ottaa uuden koiran oli mielessä, että en ota enää pentukoiraa. Pentukoira olisi vaatinut paljon työtä, jotta saa sen ensinnäkin oppimaan sisäsiistiksi, koulutukset yms. En jaksaisi alkaa niin alusta… Helpommalla pääsisi ehkä, kun ottaa jo pentuvaiheen ylittäneen koiran, melkein aikuisen. Omat riskinsä on siinäkin. Miten se sopeutuu uuteen kotiin sekä minuun ja kissaani.

Löysin ilmoituksen Rescue-koirista netissä, ja otin yhteyttä erääseen  välittäjään, joka tuo koiria suomeen Pietarista. Hän ilmoitti siinä,  että suomeen on saapunut tuollainen koira, (kuvassa1)joka etsii uutta kotia. Otin yhteyttä koirasta. Toisessa päässä oli nainen joka kyseli tosi tarkkaan minusta ja millaiseen kotiin koira olisi tulossa. Jouduin syyniin kuin olisin ottamassa lasta sijoitukseen. Eipä mitään se kuuluu asiaan ja kerroin avoimesti entisestä koirastani ja miksi haluan aikuisemman koiran. Oliko minulla puitteet sellaiset, että voisin ottaa koiran oli  myös yksi kysymys.

Yhdellä puhelinsoitolla ei asia edennyt, vaan sain vielä miettimisaikaa, olihan kyseessä koira, joka tulee huonoista oloista, eikä tiedetä mitä sille on pentuna tapahtunut. Koira oli löydetty hylättynä, nälkiintyneenä ja arkana.

Tuli halu pelastaa edes yksi koira tai eläin. Jonkin ajan kuluttua olimme taas yhteydessä ja silloin sovimme että menen koiraa katsomaan. Matka oli pitkä. Mitä jos koira ei hyväksykään minua tai minä sitä? Voikohan se olla aggressiivinen kun joutuu taas lähtemään ja kaikkea tuollaisia mietin.

Sain poikani lähtemään mukaan seurakseni. Paikalle saavuttuani meitä otti vastaan kaksi koiraa toinen omistajien oma ja toinen oli Elmo. Koirat ottivat hyvin meidät vastaan ja niin kävimme taas läpi Elmon luonnetta mistä se tykkää ja miten se käyttäytyy. Minuun koira ei heti ottanut kontaktia kuin ihan pienen hetken mutta poikaani koira tykästyi. Sekin olo hyvä alku. Siinä tutustuttiin ja kahviteltiin ja sain kuulla, että koira nukkuu sängyssä nykyisten omistajiensa kanssa. Ei kait, ajattelin, siitä en kyllä pitäisi.

Käytiin läpi prosessia miten rescue koira vaihtaa omistajaa. Monet paperit piti täyttää.  Koiran passi tulisi postissa myöhemmin mistä näkyi rokotukset ja kotimaa missä syntyi. Tarkkaa syntymäaikaa ei voitu tietää, mutta noin aika  kertoi sen olleen n. 2 vuotias.

Lähdimme kotimatkalle. Koira tuli autoon melko hyvin. Istuin hänen kanssaan takapenkillä ja olin melko varautunut, kun koira ei ollut kauhean innostunut asiasta, mutta oli ihan kiltisti. Omistajat painottivat monta kertaa, että jos pysähdymme pitää varoa, ettei koira vaan pääse irti. Silloin emme kuulemma saa koiraa enää kiinni. Hän sai mukaansa valjaat mitkä ovat hänen päällään kuvassa1

Valjaat varmasti ovat oiva apu siihen,  ettei koira pääse pakoon. Valjaathan kiertävät koiran vartalon, eikä ne kovin helposti irtoa. Kotimatkalla emme siis uskaltaneet ulkoiluttaa koiraa, vaan ensimmäisen kerran se pääsi kotipihallani ulos.

Koira oli kuin ei mitään uutta ei olisi tapahtunutkaan. Kotipihalla nuuskuteltiin käytiin tarpeilla ja mentiin sisälle tutustumaan, jossa kissa odotti. Kissa hävisi johonkin piiloon mutta se oli odotettavissakin. Se tulee sitten omia aikojaan tutustumaan.

Elmolla meni uuteen kotiin tutustuminen, niin kuin hän olisi aina ollut siellä. Ei mitään ongelmia esiintynyt, mutta sängylle se hyppäsi melkein heti. Voi ei, ajattelin miten saan sen oppimaan, ettei sängylle koirat hypi. Annoin olla sen, jos sänky on sen turvapaikka, niin opetan sen myöhemmin.

Pari päivää, niin uskalsin laskea sen kotipihassa irti, koska hän oli jo niin kiintynyt minuun etten uskonutkaan että hän yrittää enää karkuun. Kaikki alkoi sujumaan hyvin ja kissaankin tutustuminen jotenkin sujui.

Meidän päivät alkoi sujumaan.  Hihassa kävely ei oikein onnistunut, kun ei ollut koskaan siihen tottunut, mutta alussa hoikan koiran veto ei ollut järin rajua. Edellisen koiran olin opettanut hyvään hihnakävelyyn ja nyt aloittaisin opinnot tämän kanssa. ..

Nyt meidän elämä on mallillaan, vaikka välillä omien elämäntilanteiden vuoksi joskus mietin koirasta luopumistakin. Onneksi tulin järkiini ja eihän tuollaista koiraa voi riepotella paikasta toiseen,  joka on jo pentuna joutunut paljon kärsimään turvattomuutta.

Päätin, etten halua enää koiraa makuuhuoneeseen ja nyt minulla on muutama aita tehty ovien väliin. Vähän niin, kuin estäisi lasta menemästä tiettyihin paikkoihin. Meni monta yötä, että sain koiran rauhoittumaan, ettei se enää pääse viereeni. Tunne oli, kuin olisi ollut yösyöttämässä vauvaa, kun piti monta kertaa yössä herätä ja komentaa se nukkumaan omalle paikalle. Se vaan itki ja raapi portin takana, sillä oli ikävä sänkyyn ja minun viereen, mutta en hyväksynyt, että koira nukkuu sängyssä ja piste. Ainaista lakanpyykkiä ja muutenkin, jos vaikka punkkeja tarttuu tms.

Ostin sille oman pehmustetun pedin, minkä se kyllä hajotti tuhannen päreiksi ensin. Tein uuden kirpparilta ostamasta patjasta sekä sille oma nojatuolin, missä se mahtuu  myös nukkumaan sekä nukkui se myös lattialla.

Kaiken puolin olen tyytyväinen koiraan, joka on melko helppo ja pysyy irti pihassa, luonteeltaan niin lauhkea, vaikka löytyy siitä sisua ja sekin puoli, että puolustaa omiaan, se on minusta kovin mustasukkainen.

  • Se osaa vahtia taloa, pihaa todella hyvin. Sillä on melko kova ääni ja hyvä kuuloaisti, että tarvitsee ihmetellä miten se kuulee kaikki ripsahdukset. Se tulee toimeen myös lasten kanssa ja toisten koirien. Tosin on muutama koira keiden kanssa pientä yhteydenottoa, mutta melko hyvin menee nekin kohtaamiset. Ruoka on Elmolle niin tärkeä, että sitä se vaalii kuin kultakimpaletta, ettei vaan koirakaverit kylään tullessaan syö sen ruokia. Elmolla on monta koirakaveria, joiden kanssa se telmii pihalla. Se on parasta liikuntaa koirille, juosta kilpaa toisten koirien kanssa.

näillä mennään eteenpäin jo neljä vuotta yhteistä taivalta ja kevättä kohti.

Aamulenkki heitetty klo 5.30 Olemme aamun virkkuja ja illan torkkuja

Se on paras lenkkikaverini:))

Tästä päivästä näyttää tulevan kaunis ja aurinkoinen, joten ei kun kaverin kanssa ulos..

 

 

 

 

 

 

 

Luopuminen, Kerron edellisestä koirasti…

Muistokirjoitus Alille

Tein elämäni raskaimman päätöksen. Minulle niin rakkaan koiran lopettamispäätös.

Me kuljettiin yhdessä pitkä matka 12 vuotta. Ali alias Alpo sai nukkua ikiuneen oman rakkaan pihan nurmelle.

s.26.2.2005 – 27.04.2017 klo 13.20

Minulle niin rakas belgianpaimenkoira Ali ”Alpo” nukkui ikiuneen lääkärin avustamana

Ali olit minulle kuin oma lapsi/poika kutsuinkin sinua välillä pojaksi. Olit niin komea uroskoira, viisas ja tottelevainen. Olin niin ylpeä sinusta. Toisten mielestä pelottavakin ulkonäkösi vuoksia, vaikka olit kovin lauhkea ja kiltti. En tiedä miten jaksan ilman sinua .. mutta lupaan yrittää… nyyh.

Sinun päätyösi oli vartiointi ja minun turvamiehenä oleminen tai siltä minusta sinun seurassasi tuntui, niin turvallinen ja hyvä olo oli aina sinun kanssasi. Me kuljettiin yhdessä metsät ja tiet ja polut, ne kaikki tuli meille niin tutuiksi ja sinä nautit metsässä vapaana juostessasi. Olit valpas, innokas ja sinun rinnallasi oli niin turvallista kulkea. Voi kun olisit täällä..nyyh. Sydämeni pakahtuu ikävästä ja siitä turvallisuuden tunteen puuttumisesta, kuka minua nyt suojelee….Sinä annoit minulle niin paljon….

Autoit minua jaksamaan niin ala- kuin ylämäissä ja sinuun pystyi aina luottamaan.

Meidän rakkaus oli niin syvää.. en tiedä miten jaksan ilman sinua…mutta olen luvannut sinulle ainakin yrittää… nyyh. Koti on niin tyhjä ilman sinua ja kuka nyt vahtii pihaa….Minulla tulee olemaan raskas aika ilman sinua. Olit kaikkeni…

Mikään tai kukaan ei korvaa sinua. Tää itku ja kaipuu ei lopu koskaan, mutta toivottavasti kuitenkin helpottaa, koska silmäni ovat niin kipeät ja turvoksissa, kun kyyneleet vaan virtaa…nyyh.

En olisi ikinä uskonut, että suru voi olla näin kamalaa, vaikka sen aina sanoinkin, että jos ja kun sinusta aika jättää, niin äiskä joutuu hoitoon…no toivottavasti tästä selviän, vaikka se ottaa tosi koville Antakee armoa tää on mulle ihan hirvee paikka…

Aamulla herätessäni luulin surun/itkun edes pikkaisen jo helpottavan. Kävin haudallasi toivottamassa huomenet ja kerroin, että lähden metsälenkille. Tuntui kuin olisit kulkenut kuitenkin rinnallani. Vilkaisin aina perääni että no tuletkos sieltä …huh huh..

Muutama kyynel vierähti matkalla, näillä yhteisillä poluilla joissa kuljimme…Kun pääsin kotipihan luokse en voinut pidätellä taas itkuani vaan se vaan ryöpsähti valloilleen….mulla on silmät niin kipeät itkemisestä.. sentään yöllä nukuin vähän …muistokynttilä paloin yön sekä alpon haudalla, että keittiön pöydällä kuvan edessä…mä yritän mennä eteenpäin ilman sinua..

Ikuisesti sinua Ali kaivaten oma ”äitisi”

Aika on kulunut. Päätin silloin,  että en enää koskaan ota koiraa, niin koville se otti silloin. Kului noin puolivuotta niin aloin katselemaan koirarotuja. Mitä ihmettä, ajattelin olinhan tehnyt päätöksen, etten ota enää koiraa. Toistelin itselleni tuota, mutta niin vaan koiraihminen on aina koiraihminen näin se vaan on. Olihan aina elämässäni ollut koira pienestä tytöstä asti. Isä hommasi minulle koiran tai meille, kun aikani sitä jankutin.  Silloin meillä oli myös iso koira, sekarotuinen, jossa oli saksanpaimenkoiraa ja jotain muuta rotua.

Sen nimi oli Ira. Iran kanssa kuljimme usein yhdessä. Silloin koiria ei ollut talouksissa niin paljon kuin nyt ja Ira sai olla aina vapaana kulki maanteillä irti ja seurasi aina. Nyt ihmettelen aikaa miten niin koirat sai olla vapaana, tuntuu kummalliselta. Eihän nyt sallita koirien kulkevan kuin irtolaiset pitkin mantuja.

Yhden tapauksen muistan varmasti aina. Olimme Iran kanssa menossa kaverini luokse, jonne oli noin kolmen kilometrin matka, sellaisen käveleminen ei silloin tuntunut miltään. Koira oli irti, en edes muista oliko sillä edes omaa hihnaa. Koiratarvikkeita ei silloin ollut vielä myynnissä, koska ei silloin(-70 luvulla) ollut mitään erikoisliikkeitä erikseen lemmikkieläimille. Oli vain pieniä kyläkauppoja, joissa pääasiassa myytiin elintarvikkeita.

no mutta tarinaan.. Kuljimme siis tienviertä jossa kulki autot. Tulimme linja-autopysäkin kohdalle johon oli juuri pysähtynyt linja-auto; bussi ottamaan matkustajia kyytiin niin kuinkas ollakaan Alikin hyppäsin etuovesta sisään en kerennyt tekemään mitään kun bussi lähti ja minä juosten perässä. Kuljettaja oli varmaan luullut, että koira on jonkun matkustajan ja ei kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota. En tiedä miten koirani siellä käyttäytyi alkoiko haukkumaan tai vinkumaan, mutta parin pysäkin jälkeen linjuri pysähtyi ja koira tuli autosta ulos ihan kiltisti.  Hetken mietin että mitä ihmettä mihin saakka se meinaa matkustaa enhän millään jaksa juosta linjurin perässä kovinkaan kauas

mitä jos en löydä sitä enää minne se joutuu.? Hätä oli silloin suuri!!

-no eipä mitään jatkoimme matkaa ystäväni luokse ja ehkä koirakin sai opetuksen ettei ilman omistajaa kannata lähteä matkustelemaan. Nyt muistelen sitä vain huvittuneena mihin kaikkeen koirat ryhtyvät ovathan he hyvin viisaita otuksia kaiken kaikkiaan.

Nyt minulla siis noin puolen vuoden kuluttua Alpon kuolemasta on taas uusi koira!

 

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi