Yksinäisyys kasvaa. Yksinäisyyttä esiintyy kaikissa ikäryhmissä, mutta vanhuusiän yksinäisyys on tuotu julkisuudessa enemmän esiin.

Tällaisia asioita pohdin, kun omat vanhempani ovat jo niin iäkkäitä, että tarvitsevat paljon sote-palveluja ja kotihoidonpalveluja, että selviävät arjen haasteista. Väillä huonommalla palvelulla ja välillä paremmalla. Kotihoidossa kohtaa usein liian kiireisiä käyntejä, ei ole aikaa tarkistaa edes vanhusten kuntoa, kun käydään ruoka heittämässä jääkaappiin. Ulkomaalaisia huono suomi puhuvia on kotihoidossa paljon. Vanhuksilla ei ole siinä kovin paljon ymmärrystä, kun eivät saa kontaktia hoitajiin. Vanhukset tarvitsevat kohteliasta keskustelua ja vähän aikaa jutusteluun. Ei paljon ole vaadittu.

Miten omalla kohdallani sitten, kun olen vanhuusiässä?  Se tulee melko pian. Aika kuluu nopeasti! Pelko kasvaa, liikkuvuus huononee jne.

Sote-palveluiden resursseja on karsittu sekä kotihoidon tilanne on muuttunut vaikeammaksi. Tutkimuksia löytyy siitä miten ympäristö ja yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat yksinäisyyden lisääntymiseen.

Useimmille vanhoille ihmisille, arki on yksinoloa. Yksinäiset ajatukset saavat levottomaksi kenet vaan. Masennus ja apatia kasvaa sekä arjesta selviämisen alkaa tuntumaan haasteelta. TV korvaa yhteisöllisyyttä useille. Eniten televisioita katsovat yli 65-vuotiaat n. 4-5 tuntia/pv. Tv:n ei pitäisi yksistään korvata ikääntyneiden sosiaalista elämää.

Suomessa kuitenkin pyritään lievittämään ikääntyneiden kansalaisten yksinäisyyttä ehkäisevällä työllä esim. ryhmiin hakeutumalla, joissa itse saisi olla suunnittelemassa toimintaa. Kaikista vanhuksista ei ole tuollaiseenkaan,  heikkokuntoisia on paljon. Yhdessäolo ja sosiaalinen toiminta olisi heille mahdollistettava omassa elinympäristössä myös vähävaraisille. Yksinäisellä vanhuksella on vähän sosiaalisia verkostoja tai ei lainkaan. Yksinäisyyteen voisi auttaa myös vapaaehtoistyötä tekevät.

Vapaaehtoistyötä tekeville auttaminen on usein terapeuttista. Tehdessään hyvää toisille tekeekin  sitä kaikkein eniten itselleen. Olen itse kokenut tuon saman asian, kun olin henkilökohtaisena avustajana vaikeavammaiselle miehelle. Opin olemaan kiitollinen käsistäni, jaloistani, näkökyvystäni, kuulostani sekä itsemäärämisoikeudestani mennä ja tulla minne vaan ilman, että joku avustaa. Pystyn kävelemään omilla jaloillani, tehdä käsilläni mitä vaan jne. eli arvomaailmani muuttui silloin täysin ja olen kiitollinen jokaisesta terveestä päivästäni:))Kiitos! Näiden asioiden äärellä oppii kiitollisuuden ja osaa olla kiitollinen ihan kaikesta.

Mutta mistä löytää luotettavia vapaaehtoisia ja hyväksyykö kaikki ikäihmiset sen?

Yksinäisyys voi ilmetä tunteina kuten suruna, ikävänä ja ahdistuksena. Arjessa nukkumaan meneminen usein koetaan ahdistavana. Elämänmuutokset ja menetykset ovat myös isoja aiheuttajia yksinäisyyteen.

Toisaalta taas ihminen voi itse valita sosiaalisen eristyneisyyden kokematta yksinäisyyttä. Ikääntyvien yksinäisyyttä on usein selitetty iän myötä tapahtuvana sosiaalisen verkoston pienenemisenä ja kontaktien määrän vähenemisenä. Tutkimuksissa painottuvat merkityksellisten ihmissuhteiden menetykset sekä vaikeus solmia uusia suhteita. Mielekäs tekeminen puuttuu.

Yksinäisyyden on todettu lisäävän kuolleisuutta ja terveyspalvelujen käyttöä sekä pysyvään laitoshoitoon joutumista. Myös toimeentulovaikeuksilla on todettu olevan selvä yhteys yksinäisyyteen.

Myös laitoshoidossa olevat iäkkään ovat yksinäisiä. Iäkkäät pitävät laitosympäristöä vieraana, heidän tarpeeseensa saada läheisyyttä ja fyysistä kosketusta ei

Tutkimuksissa on havaittu, että laitoshoidossa olevien ikääntyneiden yksinäisyys ilmenee mm. luopumisena jokapäiväiseen elämään kuuluvista perusasioista, tutusta kodista, elämäntavoista, vapaudesta, ihmissuhteista ja jopa itsemääräämisoikeudesta.

Yksinäisyys on paitsi henkilökohtainen kärsimys myös kansantaloudellinen kysymys.